Hey pretty

Tää päivä meni itseasiassa ihan hyvin. Mä tein eilen illalla kunnon lihaskunnon, mitä jatkan nyt kaks kertaa viikossa. Tänä iltanä niinkun tästä lähtien joka torstai mä venyttelen, koska haluan olla notkee. Söin ihan suht terveellisesti, en alottanu sillee himoradikaalisti, mut hey step by step.


Ruotsinluokka heilu mun ympärillä tänään, niinkun me kaikki, koko koulu olis ollu isossa laivassa. Mä en ees tienny missä mä olin ja ne aallot vaan keinutti mua kauemmas ja kauemmas koko ruotsista, kieliopista, sanajärjestyksestä ja niistä ihmisistä joista mä olen rakentanut kodin mun ympärille. Mä purjehdin vaan pois. Itseasiassa mua keinuttaa taas.

Yhtä asiaa en kyllä ymmärtäny. Päätin skippaa kouluruuan, otin vaan salaattia, koska saaattihan on terveellistä, eikö niin? No olin syöny siitä jonku puolet niin aloin ihmetellä outoo koostumusta ja sitä miltä se lautanen näytti ja tajusin et siinä salaatissa oli jotain öljyä tai jotain. Koko lautanen kiilti rasvasta ja mua ällötti.
Kuka idiootti laittaa rasvaa salaattiin?

xoxo,
Lily

Hello my lover, it's been a long time but I'm begging for forgiveness

Toivottavasti joku viel ees lukee tätä koska mä ajattelin herätellä tän henkii.

Noniin siis. Keväällä mä ajattelin että olin viimein ihan suunnilleen okay mun kropan kanssa. Kävin psykologilla puhumassa pahaa oloa ja sen neuvoilla koitin taas palata normiin elämään. No, kyl se onnistukin, mulla oli maailman paras ja ihanin kesä <3
Mut nyt on syksy, ja mitä mulla on? Keikun taas jossai meilkee ylipainon rajoilla ja ahmin ruokaa sen minkä kerkeen. Mä tarviin tätä blogia taas, mä haluan tapella itelleni sen saman kontrollin mikä mulla oli, koska musta tuntuu et vaan se voi kantaa mut tän yli. Mä en kestä enää, mua hävettää ja itkettää kattoo peiliin, hävettää enemmän kun voin ees sanoo ääneen. Mä katoin jotai viime keväisiä kuvia ja herranjumala mä olen pieni ei kukaan voi olla niin pieni. Näytän vaan joltain luurangolta jolle on vedetty villatakki päälle. Miksen mä muka näyttäny peiliin siltä, MIKSI? En ymmärrä.
Nyt mä olen iso ja mua itkettää kun olin niin pieni. Miten hyvä mahollisuus mulla olis ollu jatkaa siitä eteenpäin, alaspäin mutta ei. Mun piti olla niin parantunut että aloin syömään, ja eihän siihen mitään kontrollia löytynyt. Nyt mä painan ihan jumalattomasti. Mut elämä jatkuu mä oon ite hoitanu itteni tähän jamaan ja mä aijon itteni täältä myös onkia.

Mä lupasin että jouluun mennessä mä painan 53kg. Never gonna happen. But hell yea imma try. En vaan voi olla tällänen möykky. Mun tissitkin on kasvanu, tollaset varmaan D-kuppia hipovat hinkit vaan löllyy tossa mun eessä kuvottavaa.

Musta tulee viel pikkuinen keijukainen joka ei koskaa syö mitää, koska ei kauniit ihmiset tarvii ruokaa. Se on vaan rumille ja lihaville, niille joita elämä potkii katuojaan. Niille jotka on hakattu ja raiskattu ja jotka on sit käytön jälkeen heitetty armotta pois, niille jotka kärsii ja on kärsiny koska niitä ei oo koskaan kohdeltu oikein. Mut mä nousen vielä, pois tästä kaikesta, ylös katuojasta makaamasta, kaikkia niitä vastaa jotka on mua satuttanu. Ei kiitos, mä sanon, kun sä tarjoot mulle ruokaa. Musta tulee ovelampi kun ruoka on koskaan ollu. Hah.

Sanoin äitille äsken, et oon lihonu ihan jumalattomasti. Ja mitä se vastas?

"Mä oonkin kattonu et sä oot lähiaikoina syöny aika paljon. Joskus sä söit niin vähä"

Arvaa mitä, äiti? Mä en syö enää ikinä.

Toivottavasti jaksoitte lukee ja tässä oli jotain järkee teille. Jos ootte viel lukijoita niin kiitos <3

xoxo
Lily

I've been so well so long. I've been gone for so long

ahdistaa.

ahdistaa.

dont pull off my mask you may see me

Mä istun ihan hiljaa ja tuijotan tietokoneen näyttöä. Me ollaan mökillä, ja se on taas alkanut. Mun pikkuveli 12 laskee kaloreita, sanoo olevansa läski ja valittaa syövänsä liikaa. Äiti ei kielläkkään, tai kieltää se, mut auttaa silti laskemaan kaloreita ja yhessä ne miettii millasta ruokaa olis hyvä syödä ja miten paljon. Ja mä vaan tuijotan konetta maski naamalla ja odotan että se menee ohi. Mä en näytä miltä tuo kaikki musta tuntuu. Mä en kerro että kyllä mä tiedän ton kaiken. Eikä ne mua huomaiskaan, pikkuveli rakas laihduttaa ja sitä pitää tukea. Hitot, sen ei tarvii laihduttaa.
Aina se on tää sama. En tiiä mitä mun pitäis tehä. En mä pelkää että se saa syömishäiriön, mua vaan ärsyttää kun syömisestä puhutaan kokoajan. Täällä saa kokoajan ajatella syödessään että pitääköhän ne mua lihavana kun syön tämän. Kun ne on niin täydellisiä ja syö aina niin terveellisesti. Kaikenlisäks ne syö hirveen usein pelkkiä noutoruokia yms. Tekopyhät.

Mut sillon kun mä en syö ollenkaan, entäs sitten? Ei yhtään parempi. Pakotetaan syömään, kysellään jatkuvasti miksen syö ja loppujenlopuks ne pakottaa, ylipuhuu viekottelee. Kai mä olen heikko, mut melkein aina ne saa pakotettua mut. Melkein.

Mä olen varmaan lapsellinen, mut mä en tykkää siitä et mun pikkuveli laihduttaa. Se on mun juttu, mä olen sen itse keksinyt, itse suunnitellut. Itse koonnut verkot ympärilleni, pikkuhiljaa hukuttautunut mustaan veteen jossa mä olen erityinen. Mä saan kaiken huomion, oon erikoinen mun omassa sairaassa mielessäni ainakaan. Haukkukaa miten haluatte. Ehkä mä olen lapsellinen, mutta mä en halua että mun pikkuveli varastaa mun jutun, saa mun huomion.
Ei sillä että mua tai tätä juttua oikeesti koskaan huomioitais täällä. Mun naamalla on maski eikä ne ikinä saa tietää tästä. Mutta mun sairaassa pikku mielessä se asia on kuitenkin näin.

Kenelläkään vastaavia kokemuksia? Ja olenko mä teidän mielestä huomiohakuinen lapsellinen kakara?

soulmates never die

Mä en oo kirjottanu, ei oo vaan ollu aikaa tai jotain. Lukeeko tätä enää kukaa?

Mun korvissa sai Placebo, tai oikeesti se soi mun kuulokkeissa mut kuitenkin. Se ääni tulvii mun korvii ja se on ainut ääni minkä haluan enää koskaan kuulla. Se pelastaa mut hukkumasta ja se vie mua eteenpäi vaikka mä vaan istun. Mä rakastan tän laulajan ääntä. Rakastan kun se tulee hiljaa ja kauniina tyhjästä kun korviin.

Muttei mun pitäny oikeesti kirjottaa Placebosta vaan siitä et miks me annetaan ittemme pettyä.

Vaikka mä sanon itelleni et en odota mitään, silti lopputulos on aina sellanen että siihen pettyy. Se ei koskaan miellytä vaikka mä koitin uskotella et se on just sitä mitä mä haluan. Sitä mä halusinki, tai ehkä en halunnu mut odotin, tai kai mä elättelin jotain toivoo siitä että jos kuitenkin... Mut mä luulin et sisällä mä tiedän. Mut paskat mä mitään tienny, petyin kun sain tietää. Ja kyllähän sä olit paljon parempi ja ansaitsit sen niin paljon enemmän kun minä. Ihan oikeesti ansaitsit ja mä tiedän ettet sä oo sellanen ihminen joka tulee potkimaan sitä asiaa mun naamaan. Mä oon ilonen sun puolesta mut silti mä olisin halunnu sinne. Mut ehkä tää oli opetus siitä, et koskaan ei pidä toivoo mitää. Ei pety. Sä et varmaan ees muista mua ja mun on turha kadehtia sua millään tavoin. Sä olit parempi.
Silti musta tuntuu et mua potkitaa pahemman kerran naamaan. Jokaisella potkulla mä valun alemmas ja alemmas johonki maan pinnan alle ja kohta mua ei enää ole. Kun mä vedän henkee, kuiva maa pölyää mun keuhkoihin ja se kirvelee mun silmissä. En mä itke, se on vaan pölyä.

Ei mitään oo tapahtunu. Ja kaikki on tapahtunu.
Ja se ainut jota mä tarviin, jolle voisin jutella ihan vaan turhia näinä sateisina kesäöinä ei ole täällä vaan ihan muualla. Ei se mitään. Ja kyllä se mitään.

hei rakas olen lihava

Suomessa taas. Loma oli mukava oli kerranki ihana loikoo bikiineissä ilman että ahisti ihan kamalasti. Siellä oli nimittäin tuhatmiljoonakertaa isompia läskejä kun minä. Kerrankin tunsin olevani laihempi kun muut. Olihan siellä sitten niitäkin jotka bikiineissä näytti ihan malleilta, kyl mä niiden rinnalla häpesin, mut mä en ollu se isoin. Kumpa vaan olisin pienin..

Syömisten puolesta loma ei ollu paras. Ei kannnata mennä pailkaan jonka nimessä on allinclusive, se tarkottaaa sitä että kaikka ruoka maksetaan etukäteen ja lomakohteessa saa käytännössä ilmaseks syödä niin paljon ja niin usein lun haluaa. Ja kyllä mä söin. En oo vielä käyny vaa'alla mut menen huomenna ja odotan kyllä jotain järkyttävää tululosta, varmaan 57 tai jotain hyi. Mut kyl se viel palaa 53 kun kesä alkaa ja mä saan viettää aikaa kotona ihan yksin ilman ruokavalvontaa. Lomillahan lihoo aina. Mä vaam toivon et olisin voinu rajottaa ees vähän. Te häpeisitte mua jos olisitte nähny. Onneks ette.

Record.

Mä tein tänää mun digitaalisella vaa'alla ennätyksen. Se tapahtu ihan vähän aikaa sitten, ehkä 15 min. 53.9!!!!! Oikeesti mä oon kerrankin elämässäni tehny jotain oikein, olenko? Mä en ole syönyt pariin päivään melkeen mitään, oikeesti mä en usko että tää voi ees olla totta. Tavallinen vaaka näyttää 53 kiloa mun alla. 53!

Nyt vedän muutaman luumipiltin (n 100 kcal) ja lähen sitten takasin ulos. Halusin vaan kertoo teillekkin, että musta tuntuu nyt hyvältä. Mun tavote oli saada digivaaka näyttää 53 alkunen numero. Tänään se teki sen. Seuraava tavoite voisikin sitten olla jotai 51 alkavaa. 2 kiloo on aina hyvä minitavoite, ja seuraava isompi tavoite 50kg alkaa lähestyä. Nyt mä sanon, että tuntuu oikeesti hyvätä. Toivottavasti tää ei oo vaan mitään nestehukkaa. Toivottavasti mun ilo on aiheellista.

Mulla on 12 lukiaa kiitos ♥

Sori hiljaisuus, enoo vaan jaksanu kirjottaa. Eikä mitään oikeen oo tapahtunukkaan, oon vaan ollu ja syöny enemmän kun suunnittelin. Mun paino on edellee 55, tosin toi on digivaa'alla joka näyttää kilon enemmä kun toinen niin sovitaa sit niitte keskiarvo et se on 54,5. Ei oikeen kyl miellytä ei. On se sillee vähä laskenu mut se on ollu noin alhaalla ennenkin. :s

Me lähetää Italiaa tossa viikon päästä ja mua ahistaa kun en oo ehtiny laihtuu bikinikuntoon. Nyt mä oikeesti yritän ei vaan lupaan että mä en syö mitään herkkuja, syön vaan ehkä vegeruokaa vähä koulussa ja kotona jos on pakko, mut ei hiilareita eli ei leipää, vaan kasviksia ja kanaa. Mun on oikeesti saatava ees vähän tätä mahaa pois sitä Italiaa varten, PAKKO. Siellä mä syön, en mä ees voi luvata etten, mut ennen sitä, just sen takia et siellä syön niin EN SAA. Oon syöny ihan sairaasti jäätelöö vaikka kesää on ollu vaan joku viikko. Ärsyttää olla huono. Tänäänkin meni hyvin, en syöny aamul, koulus vähän kanaa, kotona yks karjalanpiirakka (140) joten tuli varmaa korkeintaa 400, en usko et sitäkää. Mut sitte. JÄÄTELÖ. yäk. Mut tänää ei enää mitää. Eikä viikkoon. Pakko saada vaikka en kilot tulis takasi niin pakko saada sinne Italiaa, ne kattoo et kiva läski turisti..

taas

Taas mä olen täällä. Ei ole tapahtunut mitään hyvää. Lihava.

gimme your number and i'll phone ya

Tää on vähän outo pyyntö mutta haluaako joku antaa puhelinnumeronsa? Olis ihanaa jos olis joku jolle tekstata kun maailma potkii, onhan mulla kavereita mut joku joka ymmärtää, joku jolle voi sanoo että tekee mieli sydö ilman et vastaus on "syö".
Joku joka keksii tekemistä ETTEN söis ja muutenkin tietää millasta se on.
En haluu et kukaa aattelee ettei voi koska on läski, koska mä se läski tässä olen. Mut olisin kiitollinen jos joku haluais tekstailla, ees sillon tällön. Mä tarviin kaveria.

Kiitos.

voitte pyytää s-postii jos ette haluu laittaa numeroo tohon vaan =)

mitä tänään on tapahtunut

Mä olen pukenut jalkaan mun shortsit lyhyen lyhyet ohuen ohuet ja mä kuljen ympäri taloa vaikka mä vihaan sitä miten suurelta ne saa mun jalat näyttämään. Mä käytän niitä silti, ja mä kuvittelen joka askeleella miten hieno mä sitten olen kun ne on mulla jalassa ja mä olen kaunis.

Mä olen harjoitellut tasapainoja mun huoneessa kauan mutta ne ei silti onnistu. Reisi ei nouse tarpeeksi ylös eikä polvet ja nilkat ojennu niinkun pitää. Mun omassa harjoitussalissa ei ole tarpeeksi tilaa, haluaisin harjoitella hyppyjä ja kaikkea, että olisin parempi joukkueen paras. Mä harjoittelen vaakaa taas niinkuin jo kaksituntia treeneissä tänään aijemmin. Mun pitää ollla voimistelussa parempi mun on pakko en halua erottua joukkueen huonoimpana läskinä sieltä.

Mä olen syönyt grilliruokaa vaikka mä olen kieltäytynyt. Silti mä olen hiljaa syönyt koska en ole jaksanut sanoa vastaab vaikka olisi pitänyt. Mun on syötävä koska mä kuulema syön liian vähän kuulema ihan liian vähän. Hah tietäisipä ne vaan miten vähän mä haluaisin syödä ja miten paljon mä siihen verrattuna syön. Lihava. Ne vaan käskee ja käskee syösyö ja mä lihoan ja lihoan kunnes mua ei enää tunnista musta on tullut lihonnut muukalainen, joku alieni jossain toisessa maailmassa missä lapset saa ilmaista ruokaa ja ilmepalloja jotka ei jaksa kannattaa niitä ylös vaan ne putoaa alas kun ne on niin lihavia. Ne leviää katuun ja niitten vanhemmat käy keräämässä palaset ja laittaa ne koristepurkkiin takanreunalle ja niistä vaietaan. Sellainen mustakin tulee jos syön aina kun en haluaa. Siksi mä olen ovela.

Mun digitaalinen vaaka näytti eilen 55.5. Se vaaka ei ole koskaan ennen mun alla niin vähää näyttänyt. Ehkä mä laihdun taas, ehkä mä olen oppinut. Seuraavaksi mä haluan että se näyttää jotain mikä alkaa 53. Toivottavasti jaksoitte lukea tämän. Näkemiin.

never ending why

Miksi? Miksi mä en laihdu vaan lihon. Miksei mun keho toimi niinkun enennen, laihtuis, eikä lihois tällälailla. Mä en jaksa, miksen voi laihtua miksimiksi mä painoin ennen vähemmän enkä pääse enää painostani eroon. Mä haluan vaan olla pieni ja kaunis en tällänen iso ja ruma josta kukaan ei välitä. Lintsasin koulusta tänään, ei huvita mennä sinne, niillä on vaan parempi ilman mua. Mun paras kaveri laihduttaa ja se kyllä on laihtunu mut ei, enhän mä voi, saattaisin olla kaunis ja sehän olis kamala virhe. Mä oon syöny tänään kanaa ja omenan ja rasian läkeroleja eli en melkeen mitään, ja silti mistä vetoa mä olen lihonu taas huomenna ties kuinka paljon. En mee kouluun huomennakaan, vanhemmat uskoo että oon kipee. Saanpahan olla syömättä yksin ja pyöriä saatanallisessa itesäälissäni. Eikä haittaa yhtään. Tai sit haittaa..

Tähänväliin anteeks kun ei oo mitään järkevää sanottavaa..

Mulla on nälkä. Miks? Koska oon huono paska. Voisimpa mä vaan unohtaa kaiken ja nukkua viikon, paino laskis kunnolla. Mut en mä voi nukkua viikkoo, eikä mun paino laske. Mä oikeesti nykyään liikun enemmän kun ennen ja syön tosi vähän, mutta mä vaan lihon enkä laihdu. MITÄ HELVETIN KÄÄNTEISPSYKOLOGIAA TÄÄ ON JA MITEN SEN SAA LOPPUMAAN? Kysyn vaan, oon utelias..
Musta tuntuu et ihmiset kattoo mun läpi. Ne puhuu mulle joo, mut ei se oo samanlaista kun ennen. Joku on vaan muuttunu, mä pelkään et se on se et oon lihonu. Ne ei vaan halua mua enää. Ei olis koskaan pitäny hankkia kavereita, näin siinä käy kummiski.

Luin mun vanhoja kirjotuksia. Osasin kirjottaakkin sillon joskus paljon paremmin. Onko mun blogista tullu ihan tyhmä?

Failures

Minkätakia mun mahan piti tulla kipeeks just sillon kun lähin lenkille. Ehin juosta ehkä vajaan kilometrin niin hirvee mahakipu ja eikun takasi vaan. Ja tuskissani sitten pääsen kotiovelle ja mahakipu loppuu kun seinään. Reilua on elämä.. mä toivon että toi mun säälittävä lenkki kattaa ees sen pienen mokkapalan minkä iskä pakotti mut syömään. Se mahakipu oli ihan kamala, muuten olisin juossu sen lenkin loppuun. Mut ei niin ei, saatanan saatana..

Mulla on yhet shortsit mitkä oon ostanu liian pieninä ja päättäny mahtuu niihin. No, en mahu niihin vieläkää enkä oo ees varma missä ne on. Toukokuussa oon lähösse kreikkaan (jos tuhka suvaitsee poistua) ja siihen mennessä MÄ LUPAAN että ne mahtuu mun jalkaan. Heti kun löydän ne. Ja siihen mennessä oon muutenki enemmän bikinikunnossa. Sovitaanko?

Jos mä painaisin 45 kiloa, mä olisin vasta 1 kilon alipainoinen. Kiva oli tääkin tietää..

suppose i never fell in love

Mä yleensä en tykkää laitella thisnpo kuvia blogiini (en siis tuomitse tai hauku niitä jotka tekevät niin) mutta tykkään tän kuvan väreistä (tosin jalat on ihan nami) mut tän pääasia on noi värit, yea?
Kevät taitaa tosiaan tulla tulossa. Ilma on lämmenny, ihan outoo mä olin henkisesti valmistautunu siihen että talvi vaan jatkuu. Mun mielikin alkaa keväistyä. Mä en ehkä kuollukkaan tähän kylmään talveen, saattaa olla ettei pakkanen vieny mun sielua kokonaan.

Mun lääkitystä nostettiin (en kerro mihin kun kaverit tietää, mut tunnistetaan muutenki tästä jo kohta). Mun pitäis alkaa laihtua, kun aineenvaihdunnan pitäis taas toimia kunnolla, mutta kattoo sitten mitä tapahtuu. Kyllä se viimeks toimi, sit sitä taas laskettii ja paino alko nousta, mut sain sitten nostettua sitä taas ja kohta pitäis taas aineenvaihdunnan normalisoitua ja saatan jopa onnistua kevenemään vihdoin. Jos...

Mä odotan kesää ja mä odotan rakkautta, kuka tulee ensin, kuka ottaa mun käden?

perhonen

Mä näin äsken perhosen. Tai no, se oli joku koi mutta kuitenkin. Tossa se vaan lentelee ikkunan toisella puolella kevyenä. Olisimpa mäkin niin kevyt. Sen siivet kantaa sen mihin vaan, ja se on kaunis, mut jos joku koskee siihen, se ei enää lennä. Mäkin haluan olla kaunis ja tavoitettavissa, missä mua ei voida satuttaa. Ja mä vaan haluaisin osata lentää. Pois kaikesta, tanssia ilmaan kun keijut. Leijailla pois kaiken yläpuolelle missä millään ei oo enää mitään väliä. Perhonen.

Mä toin mun digivaa'an mökiltä kotiin. Se näyttää kilon enemmän kun normaali vaaka ja saa mut melkeen itkemään joka kerta kun astun siihen. Mutta ehkä mä ansaitsen sen, tällänen pallero kun olen. Mä astun siihen ja ne numorot vaan nousee ja pelkään ettei ne pysähy ollenkaan. Ei kivaa.
Mut mulla on uus käytäntö. Koitan syödä jokapäivä koulussa vähän ja kotona vähän sen sijaan että näännyn kokonaan ja jossain vaiheessa ahmin tai tulee kamala olo kun ei oo syöny. Mut en mä tietenkään mitään ahmimaan ala. Ja lisään mun urheilua tosi paljon. Harkat on kahesti viikossa ja vähintään kahesti pitää viel köydä lenkillä. Mun kunto on aika huono enkä jaksa juosta kauheesti mut ees kävelyllä ja välillä juosten. Mä kävin jo tänää lenkillä, ja tällä viikolla on ollu poikkeuksellisesti kolmet harkat joten loppuviikko relataan. Eli tasasin väliajoin VÄHÄN ruokaa ja lisää liikuntaa. Herkut on nyt ihan pois.

me, interrupted

Uusin ulkoasua, halusin jotain sinistä, koska sininen on kivaa =)


Mun on pitäny kattoo Girl, Interrupted jo tosi monesti, mutta en oo jaksanu raahata itteeni vuokraamoon. Nyt katoin sen youtubesta, ja pakko sanoo et se oli ihan loistava. Mä kyl viel jokupäivä raahaan itteni makuuniin ja vuokraan ton koska se on ihana. Jotenki se oli niin hieno ja koskettava ja just sopivasti sekasin koko leffa sillee et mä tykkäsin siitä. Sitäpaitsi mun on pakko myöntää et mä rakastan Angelina Joliee. Se on vaan niin hyvän näkönen, ja loistava näyttelijä ♥ Mä rakastuin siihen sen hahmoonkin. Ja siihen päähenkilöön mä pystyin samaistumaan niin paljon.

Joskus mä haluaisin osastolle. Varmaan ne jotka on ollu siellä ei ajattele samalla tavalla, mut mä vaan haluaisin sinne et saisin nukkua, levätä. Unohtaa kaiken mitä mun ympärillä tapahtuu, olis vaan minä ja se osasto eikä mun tarttis ajatella ulkopuolella tapahtuvaa paskaa. Ei nähä samoja ihmisiä joita juoksen karkuun, ei kuunnella samoja sanoja uudestaan ja uudestaan. Se olis tauko tästä kaikesta. Voihan mä nytkin mennä alakertaan tonne mun huoneeseen ja julistaa itelleni tauon elämästä, mut en mä sais pitää sitä. Mä oon osaks tauolla elämästäni kokoajan, mut sillä toisella puolella on mun pitää roikkua kokoajan et pysyn elämässäni mukana. Ja samaan aikaan mä en ees halua.

Voikohaan kukaan oikeesti ymmärtää ihmistä, joka ei ymmärrä itteensä? Musta olis kauheen kiva jos joku tietäis miltä musta tuntuu, mut yleensä mä en tiedä sitä ees ite. Mä vaan annan kaikkien vaikuttaa muhun, ihman tyhmienkin asioiden. Ne samat tytöt jotka sano mulle ala-asteella pahasti, jätti mut ulkopuolelle, käyttäyty mua kohtaan ihan miten halus vaan koska mä olin tyhmä ja halusin kuulua joukkoon. Ne on meijän koulussa edelleen, eikä ne oo ala-asteen jälkeen puhunu mulle sanaakaan. Ihan hyvä niin, mut silti mä haluan edelleen kuulua joukkoon, Se on tyhmintä mitä ihminen voi tehä, mut edelleen kun ne vilkasee vahingossa muhun, musta tuntuu et oon väärässä paikassa enkä ikinä kuulu joukkoon. Se ei oo ees se joukko mihin mun pitäis kuulua. Mut jostain syystä mä vaan haluan. Vaikken haluais.

Mä haluaisin olla jotain. Et musta tuntuis siltä et mä olen oikeesti olemassa enkä vaan mun oman pään sisällä. Mä haluan tehä jotain isoo, jotain vitun siistiä ja radikaalia, elää kun ne tytöt Thirteenissä unohtaa kaiken ja tanssia pois. Et joku oikeesti huomais mut enkä mä olis vaan säälittävä unelmoija. Mut mä olen.

0000 days of summer

Mä oon miettiny paljon ja ajatellu etten halua että tää on pelkkä syömisblogi. Tänään söin tänään en tyylillä ei saa niin paljon tekstiä aikaan. Ajattelin että alan kertoo ehkä vähän enemmän mun elämästä, miltä tuntuu ja mitä oon tehny muualtakin kun syömisestä. Koitan saada vähän muuta ajateltavaa, koitan kirjottaa useemmin ja monipuolisemmin. Että tää kertois mun elämästä vähän laajemmi, mitä sanotte?

Kesä
eikä mitään tekemistä
kaupunki nöyränä sylissä
sormissa tuoksuu tupakka
sun nauru on vieras ja ihana

Mä kaipaan kesää, sinä tunnetta on oot kaupungissa ja saat nukkua ja mennä niinku haluat, istua keskellä yötä ulkona lämpimässä ja ajatella et et oo ainut tässä maalmassa. Mun vanhemmat haluaa lähtee aina mökille enkä mä kestä sitä, se on kaukana kaikesta. Mua ahistaa, oikeesti ahistaa viettää kaikki kesät siellä. Ei mitään teinikapinaa vaan puhdasta ahdistusta kun kaikki on niin kaukana ja vanhemmat on kokoajan jossain lähellä. Mun pitää saada olla kesällä kaupungin sykkeessä (okei hirvee syke tääl keskisuomes mut kummiski). Mun pitää haistaa se tupakansavu ja saada unohtaa kaikki turha. Istua myöhää rannassa rakkaiden kanssa ja puhua yöllä siitä lentääkö perhoset etelään talvella. Mä rentoudun just siellä missä kaikilla on edelleen kiire vaikka kesä on tullu, en siellä missä löhötään keskellä metsää ja tapellaan ötököitä vastaan.
Mun pitää tuntea kaupunki, kuinka se kuuluu mulle ja mä teen mitä mä haluan. Mä olen riippumaton mistään ja kenestäkään vaan kesä on mun puolella ja mä nauran enkä muista mitään seuraavana päivänä mut se on elämää.

Tää on yks niistä syistä miks mulle menee usein muun perheen kanssa ristii. Ne on niin erilaisia kuin mä. Ne nauttii siitä kun ne on mökillä ja kaupunki ja kaikki tapahtuminen on takana. Mua se vaan ahistaa. Mä olen oikeesti saanu paniikkikohtauksia mökillä, niin lapselliselta kun se kuulostaakin, mä olen. Mut ne ei välitä. Ne ei ymmärrä miten mua ahistaa, ne luulee et mä kapinoin mut oikeesti mua ahistaa. Mä en kasva

dance

Mun tekee ihan kamalasti mieli tanssia. Mä oon tanssinu joskus pienenä viimeks niinku tunneilla, ja oon ihan surkea, mut silti melkeen joka ilta mulla on musiikkia ja mä unohan kaiken muun ja mä tanssin. Huonosti ja ihan tyhmiä itse keksittyjä liikkeitä mutta tanssin kuitenkin.
Ja mä haluaisin alottaa jonkun tanssin, mut en tiiä.. En mä alkeisiin menis, oon mä sen verran tanssinu ja kyl voimisteluki auttaa ja sitä on tehty nyt kohta 2 ja puol vuotta et kyl mä varmaan pärjään jossai ei ihan perus ryhmässä mut en mä uskalla. Ne vaan ajattelee et mä oon huono.
Mun mä tanssin mun huonees yksin ja se on sitä parasta. Mä vaan tanssin eikä millää muulla oo väliä, vaikka oikeesti koko maailma odottaa et ne saa potkia mua.

Mä menen huomenna psykologille. Ihan outoo sinäänsä, mut mun kaveri sai mut ylipuhuttua ees kokeilemaan. Kai se ei enää jaksa olla mun terapeutti. Mä kerron sit mitä siel kävi. En mä aijo lopettaa laihutusta, haluan vaan puhua.

mä en oikeestaan oo itkeny pitkään aikaan

mut nyt ne ei sit lopu.

mut mä olen lopussa

anteeks kun mä en oo kirjottanu

mä en vaan tiiä mistä kirjottaa. päivät menee ohi enkä mä saa niistä kiinni.

thin is the new black

Tänään meni pitkästä aikaa oikeesti hyvin. Aamulla join daim kahvin naminami ja sit söin lihapiirakan, josta en oikeen ole ylpee mut sen jälkee en syöny kun kaks mandarinia ja jougurtin jossa oli 48 kcal joten, joten eiköhän tää päivä menny voitoks. Oli ihanaa kun oli jotain tekemistä niin ei tullu sit syötyy juurikaan, oon aika ylpee, tää oli paras päivä pitkää aikaa =)
Nyt on kyl nälkä mut ei helvetti, en oikeesti saa luovuttaa. Mahaan sattuuu, sattuu helvetti sattuu mut mä en voi syödä mä en saa en saaensaaensaa............

Pussillinen jotain tikkareita on tossä pöydällä mut en mä ees halua ottaa yhtä. Jos ei vaan sattuis mahaan. Jos vaan ei......

Nyt se vähä hellitti mut se tulee aina takasi, ei oo menkatkaa alkamassa, ehkä se on vaan jotain uudenlaista nälkää......

En saanu mitää järkevää tässä nyt aikaan, onko teillä mitään mistä haluisitte mun kirjottavan, kysymyksiä, mitään?

xoxo
Lily

thin is the new black

mä olin reissussa ja nyt mä olen tässä.

mä ostin vaatteita ja nyt mulla on paljon uutta ja mä olin iloinen.

nyt mä katson thinspirationia ja haluan mun häiriön takasin.

mä olen hukannut sen, miksi, miksi, miksi?

mä rakastuin, saiko se mut unohtamaan kaiken?

pitääkö mun lopettaa välittäminen?

mitä mä olen tehnyt väärin?

mä kirjoitan taas vaikka sormet on jäässä

Mä ajattelin taas kirjottaa. En oikeen tiiä mitä mistä tai miksi, mutta mulle tuli sellanen olo. Mä haluan taas jakaa mun ajatuksia vaikka nykyään mulla ei oikeestaan niitä koskaan ole. Mun ajatukset ovat kadonneet, ainakin ne mitkä ennen ohjas mua eteenpäi, itsekuri ja kontrolli on haitunu ilmaan ja mä etsin niitä vieläkin. Jonain päivänä mä osaan taas ajatella ja sitten musta voidaan olla ylpeitä.


"Mitenkäs sun syömiset"
"Huonosti"
"Mun vai sun kannalta huonosti?"
"Mun.."
"..Hyvä"

Mä tajusin tänää että juon ihan kauheen vähän vettä vaikka sitähän pitäis juoda kauheesti. Tänään mä oon sit juonu paljon vettä XD
Tänään oon syöny sellasen valmispuuron 130kcal. Mut mun pitää kyl varmaa syyä viel jotai et jaksan harkoissa ja nytkin mulla on kamala nälkä mut en jaksa hankkia ruokaa mistään. Saatan vaikka vahingossa laihtuakkin. Paino on palaillu sinne 55 ja nyt alkaa sellanen ankara painon alennus. Seuraava tavote on 50, siellä saa taas hengittää, mut ei ennen sitä, sen mä lupaan. Sitä enen mä en vedä henkee kunnolla koska mun on onnistuttava. Mä en oo vielä päättäny mitään päivämäärää tolle 50 kilolle, kattoo nyt miten tää tippuu. Mut siis, seuraava pysekki on tossa, viis kiloo lähtee NYT pois. Piste.

xoxo
Lily

tell me

Mä alan heräillä. Mä oon kamalan lihava läski läski läski kamala ja mä vaan syön mutta tänään mä pistän sille stopin. Tänään se on ei enää. Soitin just äitille ja sanoin ettei sen tarvii tuua hesestä ruokaa kun mun veljelle, mä en tarvii. Mä haluan että mun luut näkyy ja mä aijon onnistua nyt. Tänään mä ajattelen jokaista suupalaa, tänään mä saan sen aivoja puristavan anan takasin, sen itsekurin, sen aatteen jonka oon kadottanu.

Tänään se alkaa taas.

Laihdutus.

xoxo
Lily

mä en lopeta

kiitos kommenteista ♥ ne merkkas ihan älyttömästi

jos ei tähän kukaan kommentoi niin voisin lopettaa

kun en jaksais tyhjälle yleisölle esiintyä

anteeks

hei en mä kerro kenellekkään jos sä et kerro mulle

Mä oon lukenu blogeja ja kaikilla tuntuu olevan sama ongelma kun mulla; pää täynnä räkää. Kamala flunssanuha, mullaki. Varmaan poskiontelontulehus, mun kohalla se on aina se. En jaksais tehä mitään ja mun nenään sattuu sitä polttaa ja mä haluan kuolla koska tää on ihan kamala tunne. Mä vihaan flunssaa. Jos mä vaan kuolisin ja joku peittelis mut pois eikä kukaan enää muistais mua.

Mitäs sitten? Tänään mun syömiset on ihan mitä sattuu. Musta tuntuu että mä oon jotenkin... turvoksissa. Okei mä olen lihonnut KAKSI vitun kiloa, painoa nyt siis joku 55-56 mutta silti musta tuntuu etten mä oo isontunu muualta kun mahasta. Musta tuntuu että se on turvonnu ja se on kokoajan kipeä. Ei pitäis syödä mitään niin ei tulis maha kipeeks. Kyllähän mä oon aina ollu laktoosittomalla, tai sillee en oo sitä kauheen tarkkaan seuraillu mutta kuitenki. Enkä oo nyt viimepäivinä syöny mitää erikoista mut musta tuntuu et turpoon kun ilmapallo. En mielestäni oo käyttäny moneen kuukauteen muita maitotuotteita... kun juustoo. Täytyy nyt varmaa jättää se pois ja kattoo oliko se se mikä turvotti..

Auttaakojan activia oikeesti poistaan turvotusta muhasta niinkun siinä mainoksessa näytetään? Ja onkohan se ihan vitun pahaa?

Mä muuten alotin sen aikuisbaletin mistä joskus höpisin. Se on tosi kivaa, suosittelen kaikille =)

Sit mä oon pohtinu, että missä vaiheessa ihmiset alkaa tajuta että mä olen olemassa? Sitten kun mun painoindeksi heittelee alipainossa ja näytän hyvältä, vai sitten kun kiikun jossain kuoleman päällä ja ne tajuaa että mun kädestä saa ottaa kiinni. Mun paras kaveri sano että se on menossa puhumaan terkkarille musta sitten kun se on sitä mieltä että oon liian pitkällä. Nyt musta tuntuu siltä että mulla on kauheet paineet päästä sinne, koska se pitää mua laihana vasta sitten. Ja sitten kuitenkin en haluu siihen pisteeseen että mua koitetaan pakkohoitaa.
Starving for attention?

xoxo
Lily

ps. Olisko kukaan kiinnostunu kysymyspostauksesta? Jos olis, niin kysymyksiä vaan tähän suuntaan =)

back on track tai jotain

Mä oon taas koittanu saada elämääni oikeeseen suuntaan; laihdutukseen. Kauhee flunssa vaan iskeny päälle ja viel menkat ja tekis vaan mieli syyä vaikka mitä. Tänään kalorit oli jossain 200 vähän päälle ja sit söin kalakeittoo ehkä vähän liikaa, mutta ei ne vielä yli 600 oo ja sinne ne myös jää. Mun tekee ihan kamalaisti mieli suklaata ja vaikka mitä hyvää mut en mä voi. Mä en saa.

Mun elämää liikkuu taas. En tiiä minkä varassa mä roikun ja musta tuntuu kokoajan siltä et joku on valmis katkasemaan sen narun enkä mä pysy pystyssä yksin. Mä olen heikko ja mua palelee. Kylmä on vienyt mut vieraaseen maahan jossa ihmiset puhuu mutta mä en ymmärrä, eikä ne kasvoillaan kerro onko ne vihaisia vai vaan pettyneitä muhun. Ilostakaan en osaa kertoa. Musta tuntuu et asiat, sanat ja lauseet, hymyt ja itkut vaan menee mun ohi enkä mä saa niistä mitään irti. Ne on kaikki vaan jotain huijausta että ne saa mut syömään.

Mä kysyin äitiltä eilen että oonko mä lihonu. Se katto mua. Pitkään. Ja sitten totes, että "no mitäs vaaka kertoo?"
Eli siis olen. Mahtavaa, muutkin näkee sen jo.

Mä en halua syödä mutta tää kipeenä oleminen ei helpota yhtään.

Ja tajusin just että kun vaihoin yhen kuvan tohon banneriin siihen tuli kirjotusvirhe eikä mulla oo niitä kuvia enään. Vittu, täytyy koittaa tehä jotain tai joudun kyhää ihan uuden..

xoxo
Lily

Eikä ne vieläkään tulleet takaisin

Onko ne ystäviä jotka ei enää koskaan kysy miten sulla meneem ei enää auta?
Eikä ne huomaa kun sä itket. Koulussa, joka paikassa, nytkin sä itket.
Mä ainakin itken.
Mä en vaan enää jaksa olla olemassa.
Jos mä kirjoittaisin tähän ettei mua enää ole, voisinko mä oikeesti kadota?

Musta tuntuu ettei mua enää ole olemassa. Mä en välitä mistään ja kyyneleet vaan odottaa mun silmien takana et mä päästän ne ulos. Eikä se ainut ihminen jota mä rakastan vastaa mun viestiin. Se pelkää et mä meen kauemmas, ja samalla musta tuntuu et se ajaa mua. Mä en jaksa enää esittää pirteetä koulussa, en jaksa en jaksa.

Tulkaa joku lukijoista ja hakekaa mut pois. Kusikikaa mun korvaan että kaikki on kohta paremmin, mä uskon kaiken kuitenkin.

emily is all alone who said she's alive?

Tänävuonna mä haluan rakastua. Mut sitähän kaikki aina haluaa eikä ne koskaan rakastu. Kuka mua muka rakastais kun en voi rakastaa itteenikää?

Mä haluaisin myös oppia puhumaan ranskaa, sujuvaa ranskaa. Mutta mä en osaa sanaakaan sitä enkä mä oppis kuitenkaan. Saksan lukeminenkin on ollu yhtä helvettiä aina enkä oo oppinu mitää. Espanjaan voisin sit painostaa kun sitä jo vähän osaan.

Mä haluan laihtua, se on se suurin "mä haluan". Sit mä voin rakastaa itteeni ja muut voi rakastaa mua ja me voidaan mumista ranskaks sanoja toistemme korvaan.

Tänään en oikeestaan oo tehny mitään. En jaksa nousta vaa'alle koska tieto lisää tuskaa. Mä shoppailin, sitä mä tosiaan tein. XS koko ei vieläkään mahu mun jalkaan, sen siitä saa kun on lihava. Tyydyin sit kokoon S/M vaikka eihän se riitä ollenkaan. Iso mikä iso. Ostin myös hupparin ja uuden hoito-aineen. Haluaisin vähän kirkastaa mun hiusväriä kun se on vähä sellanen tyhmä nyt. Haluaisin tehä mun hiuksille jotain, mut eikai se musta kaunistaa tee, maksaa vaan. Mulla on huomenna harkat ja mä pääsen liikkeelle. Ihanaa, vihdoin ne jatkuu mulla on sitä kaikkee niin kamala ikävä.

Mut mitä mä sitten teen kun koulu alkaa? Istun käytävillä ja koitan olla tukehtumatta omiin kyyneleihin, mitä kukaan ei saa nähä mut mistä kaikki tietää. Ne puhuu et mulla on syömishäiriö. Ne tuijottaa mun yksinäistä vesilasia ruokalassa ja puhuu keskenään siitä, miten huolestuneita ne on. Miten ne haluaa saada mulle apua. Miten ne välittää.
Ja niin kai ne tekee. Ongelma on vaan se, että mä en enää ite jaksa välittää. Mä haluun kasvattaa ja katkoo ite omat siipeni, ja sit kun mä oon valmis mä lennän niiden yläpuolella ja ne näkee miten hyvä niin on. Onnellinen loppu.

Joo kyllä mä tiedän että mä valehtelen ei musta tuu onnellista jos mä lennän pois, eikä ainakaan niistä. Ne haluaa auttaa mut mä en tarvii apua. En halua apua. Mä haluun vaan unohtaa kaiken vähäks aikaa, maalata New Yorkin mun huoneen seinille ja leikkiä et oon Carrie fuckin Bradshaw mun omassa pienessä maailmankaikkeudessa jossa mulle on voguet ja kaikki on hyvin. Se on mun leikki, sanokaa vaan totuuden pakenemiseks mut sitä mä haluan. Leikkiä et kaikki on hyvin. Koska kaikki muut näkee ettei se ole. Enkä mä halua et ne huolestuu mun takia.

xoxo
Lily