0000 days of summer

Mä oon miettiny paljon ja ajatellu etten halua että tää on pelkkä syömisblogi. Tänään söin tänään en tyylillä ei saa niin paljon tekstiä aikaan. Ajattelin että alan kertoo ehkä vähän enemmän mun elämästä, miltä tuntuu ja mitä oon tehny muualtakin kun syömisestä. Koitan saada vähän muuta ajateltavaa, koitan kirjottaa useemmin ja monipuolisemmin. Että tää kertois mun elämästä vähän laajemmi, mitä sanotte?

Kesä
eikä mitään tekemistä
kaupunki nöyränä sylissä
sormissa tuoksuu tupakka
sun nauru on vieras ja ihana

Mä kaipaan kesää, sinä tunnetta on oot kaupungissa ja saat nukkua ja mennä niinku haluat, istua keskellä yötä ulkona lämpimässä ja ajatella et et oo ainut tässä maalmassa. Mun vanhemmat haluaa lähtee aina mökille enkä mä kestä sitä, se on kaukana kaikesta. Mua ahistaa, oikeesti ahistaa viettää kaikki kesät siellä. Ei mitään teinikapinaa vaan puhdasta ahdistusta kun kaikki on niin kaukana ja vanhemmat on kokoajan jossain lähellä. Mun pitää saada olla kesällä kaupungin sykkeessä (okei hirvee syke tääl keskisuomes mut kummiski). Mun pitää haistaa se tupakansavu ja saada unohtaa kaikki turha. Istua myöhää rannassa rakkaiden kanssa ja puhua yöllä siitä lentääkö perhoset etelään talvella. Mä rentoudun just siellä missä kaikilla on edelleen kiire vaikka kesä on tullu, en siellä missä löhötään keskellä metsää ja tapellaan ötököitä vastaan.
Mun pitää tuntea kaupunki, kuinka se kuuluu mulle ja mä teen mitä mä haluan. Mä olen riippumaton mistään ja kenestäkään vaan kesä on mun puolella ja mä nauran enkä muista mitään seuraavana päivänä mut se on elämää.

Tää on yks niistä syistä miks mulle menee usein muun perheen kanssa ristii. Ne on niin erilaisia kuin mä. Ne nauttii siitä kun ne on mökillä ja kaupunki ja kaikki tapahtuminen on takana. Mua se vaan ahistaa. Mä olen oikeesti saanu paniikkikohtauksia mökillä, niin lapselliselta kun se kuulostaakin, mä olen. Mut ne ei välitä. Ne ei ymmärrä miten mua ahistaa, ne luulee et mä kapinoin mut oikeesti mua ahistaa. Mä en kasva