Olipa kerran

Olipa kerran tyttö, joka halusi olla laiha. Tyttö halusi kauniit kapeat raajat, ja olemattoman mahan. Mahan, joka ei tarvitsisi yhtään ruokaa. Mahan joka ei koskaan valittaisi nälkää. Kauniin valkean ihon, joka putoilisi enkelinluiden päältä jättäen jälkeensä vain täydellisyyttä. Mitään tyttö ei halunnut niin paljon.
Mutta tyttö oli aina se yksi. Lihava.
Tyttö olisi halunnut kadota maailmasta, ja sitten ilmestyä uudelleen, ettei kukaan tuntisi häntä. Ettei kukaan tietäisi millainen hän oli ollut. Ja oli edelleen. Kukaan ei näkisi tyttöä, hän olisi näkymätön varjo, haamu vain. Ja sitten, kun tyttö viimein oli täydellinen, laiha ja kaunis, hän ilmestyisi lopullisesti maailmaan. Kaikki rakastaisivat häntä, tahtoisivat olla mukavia. Kukaan ei tunkisi myrkytettyjä sanoja tytön korvista, kenenkään suupielet eivät kääntyisi ivalliseen pilkkaavaan hymyyn tytön ohittaessa hänet.
Vielä jonain päivänä tyttö olisi täydellinen.
Laiha



Tämä blogi on tarina juuri siitä tytöstä. Tarina minusta, laihuudesta, ruuasta tekohymystä ja tappelusta. Arvostan jokaista kommenttia, jokaista kohteliasta sanaa, jokaista lukijaa.
Juttu täällä ei aina ole sitä tervejärkisintä, ja tämä tosiaan on proana blogi. Mutta jos olet kiinnostunut, kommentoi ja lue.
Sillä on merkitystä

xoxo
Lily