Miten noin pieneen tyttöön, mahtuu noin paljon ruokaa?

"Miks mä tein sen, miks mä söin sen,
miten mä voin, mä oon hullu!
Mä katon peilistä kynsien raapimia pulleita poskia
ja lyön itteäni vatsaan.
Nyrkki pysähtyy vatsalihasseinään
ja jatkaa iskuja jalkoihin.
Mä puren hampaita yhteen, revin hiuksia,
raavin käsivarsia,
hakkaan löysää rintaa, reisiä ja ranteita.
Sylki kirvelee leuan haavoja
ja hampaat puree huulia verisiks.
Jalat potkii sängyn kulmia
ja selkä iskeytyy pöydän reunaan."

Mun pitäis lukea Ihana meri taas. Mä vaan tykkään siitä, ja tänään kävinkin kirjastossa mutten löytäny sitä. Enkä kyllä löytäny mun korttiakaan. Olisin voinu pyytää äitiä lainaamaan, mut musta on jotenkin ahistavaa pyytää äitiä lainaamaan mulle anoreksiakirjoja kun se jo muutenkin epäilee jotain. Miks mua katotaan epäilevästi, miks? Mä olen lihava, lihava ei voi olla anorektikko.

Mä olen puhut yhdelle ihmiselle. Se tietää et mun on vaikee syödä ja mä vaan haluaisin olla laiha, ja se on aina pitäny musta huolta. Se tietää mitä mun pää käy läpi. Ainakin melkeen, mä en ikinä voisi kertoa sille kaikkee, en vois saastuttaa sen mieltä omallani.
Nyt musta kuitenkin tuntuu siltä, että sekään ei jaksa enää. Mä opettelin pala palalta luottamaan siihen, rakensin petetyn luottamuksen taas tyhjästä. Ja nyt musta tuntuu että se ei enää välitä, sille on ihan sama jos mä en enää ikinä syö, kuolen pois niinkun pitäis. Mä en enää ikinä halua oppia luottamaan. En enää ikinä rakastua. Mä haluan vaan olla yksin ja laihtua prinsessaks.

Mä haluan olla omassa itsessäni, ja avata mun silmät vielä mustempina kun kenenkään muiden, niin että mä voin voittaa ne. Mä en halua lukea kokeeseen kun mun pitäis, mä en halua opetella verbejä. Mä en halua herätä koska mulla on niin kylmä, mä haluan nukkua unta jossa mä olen turvassa.

Mä näen nykyään kahdenlaisia unia. Mä joko viiltelen itteeni kaikella terävällä mitä löydän, tai yritän epätoivosesti oksentaa ja aina joku keskeyttää mut tai en pääse mihinkää. Mä tunnen unessa kun sormet työntyy mun kurkkuun, ja kun veitsen terä uppoaa valkeaan ohueen ihoon. Mä haluan paeta aivan uudenlaisiin uniin, sellaiseen jotka ei satuta mua.
Joissa saisin nukkua.

Lukeekohan ihmiset tätä blogia jotta ne sais tietää paljon mä syön ja paljon mä painan? Kiinnostaako niitä oikeesti mitä mä tunnen, miten paha olo mulla on. Haluatteko te että mä jatkan tällä linjalla, vai alanko mä orjallisesti listata kiloja ja kaloreita niinkuin kaikki sadat proana bloggaajat maailmassa? Älkää käsittäkö väärin, mä luen niitä blogeja ja ne on musta hyviä. Mut mä haluaisin olla erilainen, mutta riittääkö erilaisuudelle lukijoita?

xoxo
Lily