Mä istun ihan hiljaa ja tuijotan tietokoneen näyttöä. Me ollaan mökillä, ja se on taas alkanut. Mun pikkuveli 12 laskee kaloreita, sanoo olevansa läski ja valittaa syövänsä liikaa. Äiti ei kielläkkään, tai kieltää se, mut auttaa silti laskemaan kaloreita ja yhessä ne miettii millasta ruokaa olis hyvä syödä ja miten paljon. Ja mä vaan tuijotan konetta maski naamalla ja odotan että se menee ohi. Mä en näytä miltä tuo kaikki musta tuntuu. Mä en kerro että kyllä mä tiedän ton kaiken. Eikä ne mua huomaiskaan, pikkuveli rakas laihduttaa ja sitä pitää tukea. Hitot, sen ei tarvii laihduttaa.
Aina se on tää sama. En tiiä mitä mun pitäis tehä. En mä pelkää että se saa syömishäiriön, mua vaan ärsyttää kun syömisestä puhutaan kokoajan. Täällä saa kokoajan ajatella syödessään että pitääköhän ne mua lihavana kun syön tämän. Kun ne on niin täydellisiä ja syö aina niin terveellisesti. Kaikenlisäks ne syö hirveen usein pelkkiä noutoruokia yms. Tekopyhät.
Mut sillon kun mä en syö ollenkaan, entäs sitten? Ei yhtään parempi. Pakotetaan syömään, kysellään jatkuvasti miksen syö ja loppujenlopuks ne pakottaa, ylipuhuu viekottelee. Kai mä olen heikko, mut melkein aina ne saa pakotettua mut. Melkein.
Mä olen varmaan lapsellinen, mut mä en tykkää siitä et mun pikkuveli laihduttaa. Se on mun juttu, mä olen sen itse keksinyt, itse suunnitellut. Itse koonnut verkot ympärilleni, pikkuhiljaa hukuttautunut mustaan veteen jossa mä olen erityinen. Mä saan kaiken huomion, oon erikoinen mun omassa sairaassa mielessäni ainakaan. Haukkukaa miten haluatte. Ehkä mä olen lapsellinen, mutta mä en halua että mun pikkuveli varastaa mun jutun, saa mun huomion.
Ei sillä että mua tai tätä juttua oikeesti koskaan huomioitais täällä. Mun naamalla on maski eikä ne ikinä saa tietää tästä. Mutta mun sairaassa pikku mielessä se asia on kuitenkin näin.
Kenelläkään vastaavia kokemuksia? Ja olenko mä teidän mielestä huomiohakuinen lapsellinen kakara?
Et oo ainut, joka tuntee tolla tavalla. Mäki ärsyynnyn, jos tulee puhetta syömishäiriöstä tai jos joku kaveri sanoo et sen pitäis laihduttaa vaikka se oliski joku kukkakeppi jo valmiiksi. Anoreksia on mun juttu, sitä ei muut saa viedä. Yläasteella olin vielä sellanen et muut tyyliin kiusas et mul on anoreksia ja kauhisteli miten laiha oon (eikä mul ees sillon ollu viel mitään), mut sit ku yks tyttö sairastu niin se sai kaiken huomion. Sen jälkeen mun oli "pakko" alkaa laihduttaa, että voisin kuulla taas niitä kommentteja, joita silloin vihasin. Nyt voin vain unelmoida niistä.
VastaaPoistaAnteeksi vuodatus. Ymmärrän kuitenkin hyvin mitä tarkoitat. Tästä tuli vaan helkkarin sekava kommentti.
Haleja. <3
Tuttu tunne, muuta en osaa sanoa.
VastaaPoistapärjäile <3
Moips, kiva blogi sulla, löysin just! Ja meil on joitai yhtäläisii asioita blogeis, huomasin ;) .. mut joo asiaan, eli siis tiiän just ton tunteen, koska mä esim en siedä sitä ku kuulen mun kaverin kertovan jotain kuinka se on esim käyny tlenkillä tai kun se laskee kaloreita, koska musta tuntuu että ne vähän niinkun on mun juttuja, ei sen! Yritän olla puhumatta sille muutenkin laihdutuksesta jne. koska en halua että se laihtuu. Mä vaan salaa laihdun, ilman että kerskuilisin kuinka oon joka päivä käyny lenkillä enkä syöny paljon mitään. Nyt kesälomalla haluan laihtua niin, että kun koulu alkaa niin olen tosi hoikka ja ihmiset näkee että olen hyvä laihtumaan. Toivon salaa että mun kaveri lihois lomalla, ja en myöskään halua hirveesti nähdä kyseistä kaveria lomalla, koska muuten se näkis kuinka olen hoikistunut ja ehtis laihduttaa ennen koulun alkua.
VastaaPoista