gimme your number and i'll phone ya

Tää on vähän outo pyyntö mutta haluaako joku antaa puhelinnumeronsa? Olis ihanaa jos olis joku jolle tekstata kun maailma potkii, onhan mulla kavereita mut joku joka ymmärtää, joku jolle voi sanoo että tekee mieli sydö ilman et vastaus on "syö".
Joku joka keksii tekemistä ETTEN söis ja muutenkin tietää millasta se on.
En haluu et kukaa aattelee ettei voi koska on läski, koska mä se läski tässä olen. Mut olisin kiitollinen jos joku haluais tekstailla, ees sillon tällön. Mä tarviin kaveria.

Kiitos.

voitte pyytää s-postii jos ette haluu laittaa numeroo tohon vaan =)

mitä tänään on tapahtunut

Mä olen pukenut jalkaan mun shortsit lyhyen lyhyet ohuen ohuet ja mä kuljen ympäri taloa vaikka mä vihaan sitä miten suurelta ne saa mun jalat näyttämään. Mä käytän niitä silti, ja mä kuvittelen joka askeleella miten hieno mä sitten olen kun ne on mulla jalassa ja mä olen kaunis.

Mä olen harjoitellut tasapainoja mun huoneessa kauan mutta ne ei silti onnistu. Reisi ei nouse tarpeeksi ylös eikä polvet ja nilkat ojennu niinkun pitää. Mun omassa harjoitussalissa ei ole tarpeeksi tilaa, haluaisin harjoitella hyppyjä ja kaikkea, että olisin parempi joukkueen paras. Mä harjoittelen vaakaa taas niinkuin jo kaksituntia treeneissä tänään aijemmin. Mun pitää ollla voimistelussa parempi mun on pakko en halua erottua joukkueen huonoimpana läskinä sieltä.

Mä olen syönyt grilliruokaa vaikka mä olen kieltäytynyt. Silti mä olen hiljaa syönyt koska en ole jaksanut sanoa vastaab vaikka olisi pitänyt. Mun on syötävä koska mä kuulema syön liian vähän kuulema ihan liian vähän. Hah tietäisipä ne vaan miten vähän mä haluaisin syödä ja miten paljon mä siihen verrattuna syön. Lihava. Ne vaan käskee ja käskee syösyö ja mä lihoan ja lihoan kunnes mua ei enää tunnista musta on tullut lihonnut muukalainen, joku alieni jossain toisessa maailmassa missä lapset saa ilmaista ruokaa ja ilmepalloja jotka ei jaksa kannattaa niitä ylös vaan ne putoaa alas kun ne on niin lihavia. Ne leviää katuun ja niitten vanhemmat käy keräämässä palaset ja laittaa ne koristepurkkiin takanreunalle ja niistä vaietaan. Sellainen mustakin tulee jos syön aina kun en haluaa. Siksi mä olen ovela.

Mun digitaalinen vaaka näytti eilen 55.5. Se vaaka ei ole koskaan ennen mun alla niin vähää näyttänyt. Ehkä mä laihdun taas, ehkä mä olen oppinut. Seuraavaksi mä haluan että se näyttää jotain mikä alkaa 53. Toivottavasti jaksoitte lukea tämän. Näkemiin.

never ending why

Miksi? Miksi mä en laihdu vaan lihon. Miksei mun keho toimi niinkun enennen, laihtuis, eikä lihois tällälailla. Mä en jaksa, miksen voi laihtua miksimiksi mä painoin ennen vähemmän enkä pääse enää painostani eroon. Mä haluan vaan olla pieni ja kaunis en tällänen iso ja ruma josta kukaan ei välitä. Lintsasin koulusta tänään, ei huvita mennä sinne, niillä on vaan parempi ilman mua. Mun paras kaveri laihduttaa ja se kyllä on laihtunu mut ei, enhän mä voi, saattaisin olla kaunis ja sehän olis kamala virhe. Mä oon syöny tänään kanaa ja omenan ja rasian läkeroleja eli en melkeen mitään, ja silti mistä vetoa mä olen lihonu taas huomenna ties kuinka paljon. En mee kouluun huomennakaan, vanhemmat uskoo että oon kipee. Saanpahan olla syömättä yksin ja pyöriä saatanallisessa itesäälissäni. Eikä haittaa yhtään. Tai sit haittaa..

Tähänväliin anteeks kun ei oo mitään järkevää sanottavaa..

Mulla on nälkä. Miks? Koska oon huono paska. Voisimpa mä vaan unohtaa kaiken ja nukkua viikon, paino laskis kunnolla. Mut en mä voi nukkua viikkoo, eikä mun paino laske. Mä oikeesti nykyään liikun enemmän kun ennen ja syön tosi vähän, mutta mä vaan lihon enkä laihdu. MITÄ HELVETIN KÄÄNTEISPSYKOLOGIAA TÄÄ ON JA MITEN SEN SAA LOPPUMAAN? Kysyn vaan, oon utelias..
Musta tuntuu et ihmiset kattoo mun läpi. Ne puhuu mulle joo, mut ei se oo samanlaista kun ennen. Joku on vaan muuttunu, mä pelkään et se on se et oon lihonu. Ne ei vaan halua mua enää. Ei olis koskaan pitäny hankkia kavereita, näin siinä käy kummiski.

Luin mun vanhoja kirjotuksia. Osasin kirjottaakkin sillon joskus paljon paremmin. Onko mun blogista tullu ihan tyhmä?

Failures

Minkätakia mun mahan piti tulla kipeeks just sillon kun lähin lenkille. Ehin juosta ehkä vajaan kilometrin niin hirvee mahakipu ja eikun takasi vaan. Ja tuskissani sitten pääsen kotiovelle ja mahakipu loppuu kun seinään. Reilua on elämä.. mä toivon että toi mun säälittävä lenkki kattaa ees sen pienen mokkapalan minkä iskä pakotti mut syömään. Se mahakipu oli ihan kamala, muuten olisin juossu sen lenkin loppuun. Mut ei niin ei, saatanan saatana..

Mulla on yhet shortsit mitkä oon ostanu liian pieninä ja päättäny mahtuu niihin. No, en mahu niihin vieläkää enkä oo ees varma missä ne on. Toukokuussa oon lähösse kreikkaan (jos tuhka suvaitsee poistua) ja siihen mennessä MÄ LUPAAN että ne mahtuu mun jalkaan. Heti kun löydän ne. Ja siihen mennessä oon muutenki enemmän bikinikunnossa. Sovitaanko?

Jos mä painaisin 45 kiloa, mä olisin vasta 1 kilon alipainoinen. Kiva oli tääkin tietää..

suppose i never fell in love

Mä yleensä en tykkää laitella thisnpo kuvia blogiini (en siis tuomitse tai hauku niitä jotka tekevät niin) mutta tykkään tän kuvan väreistä (tosin jalat on ihan nami) mut tän pääasia on noi värit, yea?
Kevät taitaa tosiaan tulla tulossa. Ilma on lämmenny, ihan outoo mä olin henkisesti valmistautunu siihen että talvi vaan jatkuu. Mun mielikin alkaa keväistyä. Mä en ehkä kuollukkaan tähän kylmään talveen, saattaa olla ettei pakkanen vieny mun sielua kokonaan.

Mun lääkitystä nostettiin (en kerro mihin kun kaverit tietää, mut tunnistetaan muutenki tästä jo kohta). Mun pitäis alkaa laihtua, kun aineenvaihdunnan pitäis taas toimia kunnolla, mutta kattoo sitten mitä tapahtuu. Kyllä se viimeks toimi, sit sitä taas laskettii ja paino alko nousta, mut sain sitten nostettua sitä taas ja kohta pitäis taas aineenvaihdunnan normalisoitua ja saatan jopa onnistua kevenemään vihdoin. Jos...

Mä odotan kesää ja mä odotan rakkautta, kuka tulee ensin, kuka ottaa mun käden?

perhonen

Mä näin äsken perhosen. Tai no, se oli joku koi mutta kuitenkin. Tossa se vaan lentelee ikkunan toisella puolella kevyenä. Olisimpa mäkin niin kevyt. Sen siivet kantaa sen mihin vaan, ja se on kaunis, mut jos joku koskee siihen, se ei enää lennä. Mäkin haluan olla kaunis ja tavoitettavissa, missä mua ei voida satuttaa. Ja mä vaan haluaisin osata lentää. Pois kaikesta, tanssia ilmaan kun keijut. Leijailla pois kaiken yläpuolelle missä millään ei oo enää mitään väliä. Perhonen.

Mä toin mun digivaa'an mökiltä kotiin. Se näyttää kilon enemmän kun normaali vaaka ja saa mut melkeen itkemään joka kerta kun astun siihen. Mutta ehkä mä ansaitsen sen, tällänen pallero kun olen. Mä astun siihen ja ne numorot vaan nousee ja pelkään ettei ne pysähy ollenkaan. Ei kivaa.
Mut mulla on uus käytäntö. Koitan syödä jokapäivä koulussa vähän ja kotona vähän sen sijaan että näännyn kokonaan ja jossain vaiheessa ahmin tai tulee kamala olo kun ei oo syöny. Mut en mä tietenkään mitään ahmimaan ala. Ja lisään mun urheilua tosi paljon. Harkat on kahesti viikossa ja vähintään kahesti pitää viel köydä lenkillä. Mun kunto on aika huono enkä jaksa juosta kauheesti mut ees kävelyllä ja välillä juosten. Mä kävin jo tänää lenkillä, ja tällä viikolla on ollu poikkeuksellisesti kolmet harkat joten loppuviikko relataan. Eli tasasin väliajoin VÄHÄN ruokaa ja lisää liikuntaa. Herkut on nyt ihan pois.

me, interrupted

Uusin ulkoasua, halusin jotain sinistä, koska sininen on kivaa =)


Mun on pitäny kattoo Girl, Interrupted jo tosi monesti, mutta en oo jaksanu raahata itteeni vuokraamoon. Nyt katoin sen youtubesta, ja pakko sanoo et se oli ihan loistava. Mä kyl viel jokupäivä raahaan itteni makuuniin ja vuokraan ton koska se on ihana. Jotenki se oli niin hieno ja koskettava ja just sopivasti sekasin koko leffa sillee et mä tykkäsin siitä. Sitäpaitsi mun on pakko myöntää et mä rakastan Angelina Joliee. Se on vaan niin hyvän näkönen, ja loistava näyttelijä ♥ Mä rakastuin siihen sen hahmoonkin. Ja siihen päähenkilöön mä pystyin samaistumaan niin paljon.

Joskus mä haluaisin osastolle. Varmaan ne jotka on ollu siellä ei ajattele samalla tavalla, mut mä vaan haluaisin sinne et saisin nukkua, levätä. Unohtaa kaiken mitä mun ympärillä tapahtuu, olis vaan minä ja se osasto eikä mun tarttis ajatella ulkopuolella tapahtuvaa paskaa. Ei nähä samoja ihmisiä joita juoksen karkuun, ei kuunnella samoja sanoja uudestaan ja uudestaan. Se olis tauko tästä kaikesta. Voihan mä nytkin mennä alakertaan tonne mun huoneeseen ja julistaa itelleni tauon elämästä, mut en mä sais pitää sitä. Mä oon osaks tauolla elämästäni kokoajan, mut sillä toisella puolella on mun pitää roikkua kokoajan et pysyn elämässäni mukana. Ja samaan aikaan mä en ees halua.

Voikohaan kukaan oikeesti ymmärtää ihmistä, joka ei ymmärrä itteensä? Musta olis kauheen kiva jos joku tietäis miltä musta tuntuu, mut yleensä mä en tiedä sitä ees ite. Mä vaan annan kaikkien vaikuttaa muhun, ihman tyhmienkin asioiden. Ne samat tytöt jotka sano mulle ala-asteella pahasti, jätti mut ulkopuolelle, käyttäyty mua kohtaan ihan miten halus vaan koska mä olin tyhmä ja halusin kuulua joukkoon. Ne on meijän koulussa edelleen, eikä ne oo ala-asteen jälkeen puhunu mulle sanaakaan. Ihan hyvä niin, mut silti mä haluan edelleen kuulua joukkoon, Se on tyhmintä mitä ihminen voi tehä, mut edelleen kun ne vilkasee vahingossa muhun, musta tuntuu et oon väärässä paikassa enkä ikinä kuulu joukkoon. Se ei oo ees se joukko mihin mun pitäis kuulua. Mut jostain syystä mä vaan haluan. Vaikken haluais.

Mä haluaisin olla jotain. Et musta tuntuis siltä et mä olen oikeesti olemassa enkä vaan mun oman pään sisällä. Mä haluan tehä jotain isoo, jotain vitun siistiä ja radikaalia, elää kun ne tytöt Thirteenissä unohtaa kaiken ja tanssia pois. Et joku oikeesti huomais mut enkä mä olis vaan säälittävä unelmoija. Mut mä olen.

0000 days of summer

Mä oon miettiny paljon ja ajatellu etten halua että tää on pelkkä syömisblogi. Tänään söin tänään en tyylillä ei saa niin paljon tekstiä aikaan. Ajattelin että alan kertoo ehkä vähän enemmän mun elämästä, miltä tuntuu ja mitä oon tehny muualtakin kun syömisestä. Koitan saada vähän muuta ajateltavaa, koitan kirjottaa useemmin ja monipuolisemmin. Että tää kertois mun elämästä vähän laajemmi, mitä sanotte?

Kesä
eikä mitään tekemistä
kaupunki nöyränä sylissä
sormissa tuoksuu tupakka
sun nauru on vieras ja ihana

Mä kaipaan kesää, sinä tunnetta on oot kaupungissa ja saat nukkua ja mennä niinku haluat, istua keskellä yötä ulkona lämpimässä ja ajatella et et oo ainut tässä maalmassa. Mun vanhemmat haluaa lähtee aina mökille enkä mä kestä sitä, se on kaukana kaikesta. Mua ahistaa, oikeesti ahistaa viettää kaikki kesät siellä. Ei mitään teinikapinaa vaan puhdasta ahdistusta kun kaikki on niin kaukana ja vanhemmat on kokoajan jossain lähellä. Mun pitää saada olla kesällä kaupungin sykkeessä (okei hirvee syke tääl keskisuomes mut kummiski). Mun pitää haistaa se tupakansavu ja saada unohtaa kaikki turha. Istua myöhää rannassa rakkaiden kanssa ja puhua yöllä siitä lentääkö perhoset etelään talvella. Mä rentoudun just siellä missä kaikilla on edelleen kiire vaikka kesä on tullu, en siellä missä löhötään keskellä metsää ja tapellaan ötököitä vastaan.
Mun pitää tuntea kaupunki, kuinka se kuuluu mulle ja mä teen mitä mä haluan. Mä olen riippumaton mistään ja kenestäkään vaan kesä on mun puolella ja mä nauran enkä muista mitään seuraavana päivänä mut se on elämää.

Tää on yks niistä syistä miks mulle menee usein muun perheen kanssa ristii. Ne on niin erilaisia kuin mä. Ne nauttii siitä kun ne on mökillä ja kaupunki ja kaikki tapahtuminen on takana. Mua se vaan ahistaa. Mä olen oikeesti saanu paniikkikohtauksia mökillä, niin lapselliselta kun se kuulostaakin, mä olen. Mut ne ei välitä. Ne ei ymmärrä miten mua ahistaa, ne luulee et mä kapinoin mut oikeesti mua ahistaa. Mä en kasva