dont pull off my mask you may see me

Mä istun ihan hiljaa ja tuijotan tietokoneen näyttöä. Me ollaan mökillä, ja se on taas alkanut. Mun pikkuveli 12 laskee kaloreita, sanoo olevansa läski ja valittaa syövänsä liikaa. Äiti ei kielläkkään, tai kieltää se, mut auttaa silti laskemaan kaloreita ja yhessä ne miettii millasta ruokaa olis hyvä syödä ja miten paljon. Ja mä vaan tuijotan konetta maski naamalla ja odotan että se menee ohi. Mä en näytä miltä tuo kaikki musta tuntuu. Mä en kerro että kyllä mä tiedän ton kaiken. Eikä ne mua huomaiskaan, pikkuveli rakas laihduttaa ja sitä pitää tukea. Hitot, sen ei tarvii laihduttaa.
Aina se on tää sama. En tiiä mitä mun pitäis tehä. En mä pelkää että se saa syömishäiriön, mua vaan ärsyttää kun syömisestä puhutaan kokoajan. Täällä saa kokoajan ajatella syödessään että pitääköhän ne mua lihavana kun syön tämän. Kun ne on niin täydellisiä ja syö aina niin terveellisesti. Kaikenlisäks ne syö hirveen usein pelkkiä noutoruokia yms. Tekopyhät.

Mut sillon kun mä en syö ollenkaan, entäs sitten? Ei yhtään parempi. Pakotetaan syömään, kysellään jatkuvasti miksen syö ja loppujenlopuks ne pakottaa, ylipuhuu viekottelee. Kai mä olen heikko, mut melkein aina ne saa pakotettua mut. Melkein.

Mä olen varmaan lapsellinen, mut mä en tykkää siitä et mun pikkuveli laihduttaa. Se on mun juttu, mä olen sen itse keksinyt, itse suunnitellut. Itse koonnut verkot ympärilleni, pikkuhiljaa hukuttautunut mustaan veteen jossa mä olen erityinen. Mä saan kaiken huomion, oon erikoinen mun omassa sairaassa mielessäni ainakaan. Haukkukaa miten haluatte. Ehkä mä olen lapsellinen, mutta mä en halua että mun pikkuveli varastaa mun jutun, saa mun huomion.
Ei sillä että mua tai tätä juttua oikeesti koskaan huomioitais täällä. Mun naamalla on maski eikä ne ikinä saa tietää tästä. Mutta mun sairaassa pikku mielessä se asia on kuitenkin näin.

Kenelläkään vastaavia kokemuksia? Ja olenko mä teidän mielestä huomiohakuinen lapsellinen kakara?

soulmates never die

Mä en oo kirjottanu, ei oo vaan ollu aikaa tai jotain. Lukeeko tätä enää kukaa?

Mun korvissa sai Placebo, tai oikeesti se soi mun kuulokkeissa mut kuitenkin. Se ääni tulvii mun korvii ja se on ainut ääni minkä haluan enää koskaan kuulla. Se pelastaa mut hukkumasta ja se vie mua eteenpäi vaikka mä vaan istun. Mä rakastan tän laulajan ääntä. Rakastan kun se tulee hiljaa ja kauniina tyhjästä kun korviin.

Muttei mun pitäny oikeesti kirjottaa Placebosta vaan siitä et miks me annetaan ittemme pettyä.

Vaikka mä sanon itelleni et en odota mitään, silti lopputulos on aina sellanen että siihen pettyy. Se ei koskaan miellytä vaikka mä koitin uskotella et se on just sitä mitä mä haluan. Sitä mä halusinki, tai ehkä en halunnu mut odotin, tai kai mä elättelin jotain toivoo siitä että jos kuitenkin... Mut mä luulin et sisällä mä tiedän. Mut paskat mä mitään tienny, petyin kun sain tietää. Ja kyllähän sä olit paljon parempi ja ansaitsit sen niin paljon enemmän kun minä. Ihan oikeesti ansaitsit ja mä tiedän ettet sä oo sellanen ihminen joka tulee potkimaan sitä asiaa mun naamaan. Mä oon ilonen sun puolesta mut silti mä olisin halunnu sinne. Mut ehkä tää oli opetus siitä, et koskaan ei pidä toivoo mitää. Ei pety. Sä et varmaan ees muista mua ja mun on turha kadehtia sua millään tavoin. Sä olit parempi.
Silti musta tuntuu et mua potkitaa pahemman kerran naamaan. Jokaisella potkulla mä valun alemmas ja alemmas johonki maan pinnan alle ja kohta mua ei enää ole. Kun mä vedän henkee, kuiva maa pölyää mun keuhkoihin ja se kirvelee mun silmissä. En mä itke, se on vaan pölyä.

Ei mitään oo tapahtunu. Ja kaikki on tapahtunu.
Ja se ainut jota mä tarviin, jolle voisin jutella ihan vaan turhia näinä sateisina kesäöinä ei ole täällä vaan ihan muualla. Ei se mitään. Ja kyllä se mitään.

hei rakas olen lihava

Suomessa taas. Loma oli mukava oli kerranki ihana loikoo bikiineissä ilman että ahisti ihan kamalasti. Siellä oli nimittäin tuhatmiljoonakertaa isompia läskejä kun minä. Kerrankin tunsin olevani laihempi kun muut. Olihan siellä sitten niitäkin jotka bikiineissä näytti ihan malleilta, kyl mä niiden rinnalla häpesin, mut mä en ollu se isoin. Kumpa vaan olisin pienin..

Syömisten puolesta loma ei ollu paras. Ei kannnata mennä pailkaan jonka nimessä on allinclusive, se tarkottaaa sitä että kaikka ruoka maksetaan etukäteen ja lomakohteessa saa käytännössä ilmaseks syödä niin paljon ja niin usein lun haluaa. Ja kyllä mä söin. En oo vielä käyny vaa'alla mut menen huomenna ja odotan kyllä jotain järkyttävää tululosta, varmaan 57 tai jotain hyi. Mut kyl se viel palaa 53 kun kesä alkaa ja mä saan viettää aikaa kotona ihan yksin ilman ruokavalvontaa. Lomillahan lihoo aina. Mä vaam toivon et olisin voinu rajottaa ees vähän. Te häpeisitte mua jos olisitte nähny. Onneks ette.