Emily will find a better place to fall asleep

Mä luen ihanaa merta ja itken ruokaa mun mahassa. Mä olen oikeasti lihonnut mä tuijotin itteeni peilistä ja vihasin eilen monta kertaa. Uudestaan ja uudestaan kun vaatekappaleet lenteli lattialle. Mä vihasin. Nyt mä en enää vihaa koska mä olen kuollut ja viety ihanan meren mukana pois ja mun tunteet on puristettu kuivaksi monta kilometriä sitten. Ja nyt mä olen vaan tyhjää.

Mä en ole tehnyt tänään mitään. Joten mä en tiedä mistä mä kirjottaisin.

Mä haluan katsoa skinssiä. Mä haluan ne tuotantokaudet mutta kun niitä ei saa suomesta. Miksi? Kenen idea se oli. Kenen idea mikään oli? Koko elämä? Laihuus? Kuka sitä ehdotti ensin?

Kohta vaihtuu vuosi. Kaikki tän vuoden teot muuttuu viimevuodeksi ja viimevuosi katoaa toissavuodeksi. Mitä tänävuonna on tapahtunut.

Mä olen rakastanut
Mä olen unohtanut
Mä olen vihannut
Mä olen laihtunut
Mä olen lihonnut
Mä olen itkenyt
Mä olen suudellut
Mä olen kadonnut
Mä olen viiltänyt
Mä olen ollut iloinen
Mä olen ollut surullinen

Mitä teille jää mieleen tästä vuodesta?

xoxo
Lily

Mitä me tehdään kun tehty on tehty ja tekemätön jätetty tekemättä

Mä olen pahoillani jos tää kääntyy olemaan yks niistä postauksista millä ei ole päätä eikä häntää.

Nälkä. Mulla on on kokoajan nälkä, ja no sen taki mä syön kokoajan. Kyllä mä häpeän mä häpeän mutta silti mä teen sen. Ja mä turpoan ja veri mun ranteista valuu mun silmille enkä mä näe mitään ja mä itken ja verta ja kyyneliä on kaikkialla. Nasta irtoaa seinästä ja pian se on lattialla. Ja mä jatkan kipein rantein syömistä koska en osaa muutakaan.
Jotkut kertoo ylpeinä kuinka ne selvis joulusta ja mä häpeillen seison vieressä ja tuijotan mun varpaita. Yhtäkkiä mun maha kasvaa enkä mä nää enää niitäkää. Mä en voi ylpeänä kertoa selvinneeni joulusta. Mä olen syöny ja syönyt ja vielä vähän enemmän. Kaiken lisäks mut on raahattu korpeen eikä mulla yksinkertaisesti oo mitään muuta tekemistä. Säälittävä tekosyy ja mä häpeän, kyllä mä häpeän mut silti mä syön. Mä istun tuolissa takan edessä ja se lämmittää mua kun mä syön.

Kyllä mulla on ehkä syy. Mun lääkitystä on jotenki muutettu ja mun ruokahalu on kasvanut 100000 kertaiseks. Äitin mukaan niin on mun aineenvaihduntakin, mut ei se kuitenkaan ole. Mä tunnen läskin joka on tarttunu muhun ja tappelee ettet tarvis päästää irti. Mä olen lihonnu ja mä itken mun mun ruokahalu on ihan kamala. Mä en voi tapella sitä vastaan. Tänään olin syöny ihan kamalasti ja meinasin pyörtyä. Mitä tää on? Tuntu kun en olis koskaan syöny ja silmissä sumeni, mut mä olin varmaan 2 sekuntia sitten syöny jotain rasvasta. Oikeesti mitä tää on? Ehkä mun keho on allegrinen liialle ruualle. Huomenna mä olen luvannu etten syö niin paljoo, mut mä lupaan sen joka ilta.
Mut huomenna mä haluan tarkottaa sitä. Mitä tapahtu sille tytölle joka pari päivää sit paino 54? Ja nyt. Jotain 55 ja 56 väliltä. Mun tekee mieli vaan huutaa mun kaikki sisäelimet ulos jokainen verinen möykky mitä pitää huolta siitä ette mä toimin. Kaikki kudos ja lihas ja elin kaikki massat ja kaikki solut. Repiä mun aivot ulos pieninä harmaina möykkyinä ja kysyä että mikä helvetti niittä on vikana, mikse mulle voitu antaa normaaleja aivoja? Miks musta piti tulla epäonnistunu verinen massa ojan pohjalla missä kaikki muut saa potkia sitä niinku huvittaa ja nauraa sitten. Mä olen oksennusta sun suihkun viemärissä ja painajainen sun unissa. Mä en enää halua syödä mut mä en osaa tapella vastaan. Mä oon lihonnu. Se pahin mitä voi tapahtua, mä olen lihonnu. Miks näin tapahtuu. Mä en enää yhtä helposti näe mun kylkiluita. Mä haluan ne takasin.

Ja mä saan.
Lupaan.
Kaikille niille jotka lukee tätä blogia.
Ja itelleni.
Sille mä lupaan eniten.
Auttakaa mua en haluu enää pettyä.

xoxo
Lily

Mitä mä sitten tekisin?

Niin. Mitä sä tekisit? Mitä tekisit jos se ainut ihminen jolla on sulle mitään väliä päättää alkaa syöishäröilemään kiitos sun? Se on saanu sulta vinkkejä. Vaikka sä oot vaan koittany kertoo miltä susta tuntuu. Mitä jos se vaan yks päivä ilmottaa miten kamalan vähän se on syöny ja paljon se on liikkunu? Kuinka se on huijannu kaikki uskomaan et se on syöny ja kuinka se on nyt ilonen?

Kuinka se on varastanu sun elämän?

Kyllä, säkin tuntisit olos ihan kamalan oksettavan itsekkääks. Sun kaverihan on selvästi luisumassa ongelmaan. Sun pitäsi auttaa sitä? Mut sit sä mietit et miks se tekee näin? Eikö se tajua miten paljon se sua satuttaa sillä kun se kertoo kaikkee sitä miltä susta on joskus tuntunu? Tää alkaa kuulostaa susta ihan kun otteelta sun elämästä sillon kun tää oli helppoo ja ihanaa. Sillon kun se ei vielä ollu ongelma. Suhun sattuu koska sä huomaat että sun pitää auttaa sitä. Mut suhun sattuu myös siks, että se kuulostais olevan tässä parempi kun sä. Anassa. Se kuulostaa sen suusta niin helpolta ja sä alat pelätä. Mitä jos se laihtuu enemmän kun sä? Mitä jos..
Sä olet kyllä puhut sille, miten susta tuntuu aina kun kuulet et joku alkaa laihuttaa siltä et se voittaa sut. Kyllä se sen tietää. Miks sen sitten pitää kertoo sulle niin tarkkaan miten se on tässä niin hyvä? Kyllähän sä tuolla jossain sisällä tajuat että tää on vaan sitä alottelijan iloa, helppoutta, ja se varmaan luopuu tästä ihan kohta. Mut silti tuolla jossain on se pieni jos.

Ja sua ahistaa. Sä oot opetellu kaiken ite, kaikki kalorit osaat ulkoa, ja kaikki erehdykset oot jo tehny. Ja nyt se vie sulta nekin. Niistä tulee teidän yhteisiä asioita. Onhan se kivaa, kun on jonkun kanssa jotain yhteistä. Mut tän asian sä olisit halunnu pitää itelläs. Susta on mukava olla erikoinen. Ja kyllähän sä ihan oikeesti haluat suojella sitä, sä rakastat sitä. Et sä halua et se näkee sairauden kaikki pimeet varjopuolet jotka nappaa mukanaan ja saa häpeemään yksin sillon kun kukaan ei nää et sä itket.

Mut silti. Mitä jos se alkaa onnistua tässä kaikessa, ja sä et enää koskaan voi kattoo sitä silmiin koska se on vieny tän sulta? Mitä jos te vaan ajaudutte kauas toisistanne koska sä vaan ingnooraat kaikki sen viestit missä se kertoo kuinka helvetin hyvä se tässä on, koska suhun sattuu? Tai sit, jos ei mitään tapahu, miten sä voit vaan unohtaa tän, kun susta tuntuu et sua satutetaan, ja viel tarkotuksella vaikka se sanoo että se rakastaa sua. Mistä sä rikottu ihminen tietäisit, kun sua on vaan koko elämäs ajan satutettu? Jos se vaan valehtelee ja haluaa satuttaa sua. Sä et halua kilpailla sun parempaa puoliskoos vastaan.
Ja ennen kaikkea. Miten ihmeessä sä kerrot tän sille satuttamatta sitä?

(Kyseessä ei ole seurustelukumppani. Paras kaveri vaan.)

Niin että mitä sä tekisit?

Mä todella kaipaan kommentteja tähän postaukseen. Mä rukoilen teitä kertomaan mitä kun pitäis tehä, koska mulle tää tilanne on totisinta totta. Ja mä rakastan kaikella millä ihminen voi rakastaa. Mut nyt musta oikeesti tuntuu siltä et se satuttaa mua tahallaan. Niin että miitä sä tekisit?

xoxo
Lily

Hei taas. Mä oon tehny niin paljon kaikkee että kirjottaminen on jääny.
Käväisin tossa Paramoren keikalla, oli kyllä mahtavaa. Musta tuntuu et siellä mä vaan söin ja söin ja pelotti mennä vaa'alle kun tulin kotii. Yllätyin kuitenki. 54kg. Mun joulutavote. Mun silmien edessä. Mä onnistuin, ihan oikeesti onnistuin.

EN.

Seuraavana ja sitäseuraavana eli siis tänään vaaka näytti taas amaa vanhaa. 55kg. Eikä yhtää vähemmän. Nyt mä kuitenkin tiedän, että mä pystyn painamaan vaan 54. Joten kyl mä vielä jouluun mennessä vien ja myös pidän sen painon siellä. Mut silti. Mä epäonnistuin taas.

Mä pidän kuulema liian isoja vaatteita. Kai nyt kun kaikki vaatteet on 10kg sitten ostettuja. Okei kyllä mulla on paljon uusiakin, mutta aina ne on kuulema kauheen isoja. Mä olen lyhyt kaikki on liian pitkiä. Mä ostin farkkulegginssit. S/M kokoa. Joskus mä vielä ostan sitä XS kokoo. Ihan varmana. En voi pitää tiukkoja vaatteita. Mun hirveet kyljissä olevat läskit näkyy. Mä käytän aamusin kauheesti aikaa et voin valita jotain missä en näytä ihan kamalan läskiltä. Se onki sit vaikee tehtävä.

Mun tissit on kutistunu. Saatana sentään. Maha vaan kasvaa ja rinnat pienenee, musta on varmaa tulossa mies. Ei oo mukavaa.
Anteeks, tänäänm ei oo yhtään kirjotusolo. Ehkä mä keksin jotain myöhemmin. Halusin vaan ilmotella itestäni.
=)
xoxo
Lily